Ville Repo : Punainen kirstu

Tunnettu kustannusjohtaja kertoo varhaislapsuudestaan. Muistoja täydentävät vanhojen sivistyssukujen dokumentit – punaisen kirstun aarteet pappilanneidin ullakolla.

Tarina alkaa jo kauan ennen lapsen syntymää ja päättyy tämän kymmenvuotispäivän tienoilla, elokuussa 1939. Aikaväli on pitkä ja siihen mahtuu monta ihmistä, monenlaista elämäntarinaa. Ensinnäkin isä, pohjoiskarjalaisen työnjohtajan poika, ortodoksi. Ja äiti, Kranixin ja Durchmanin vanhoihin pohjoispohjalaisiin pappissukuihin kuuluvan rovastiin tytär. Liitosta syntyy seitsemän poikaa. Ville on heistä nuorin, eikä hän ehdi nähdä isäänsä, joka kuolee ennen kuopuksensa syntymää.

Ville-pojan lapsuusmuistot alkavat Haapajärveltä Kalajoen rantatorffamiljööstä. Hän asuu lempeän Leima-tätinsä, naimattomaksi jääneen pappilan emännän, ja Päivärin tilalla, edesmenneen äidin isän kotona. Siellä kasvattajana toimii vanha, topakka Mirjam-täti, opettaja ja varsin värikäs vanha henkilö, naapurin pastorin pojat ovat kavereita, mutta siitä koetelluimmasta päästä.

Ville Repo piirtää varmalla kädellä henkilökuvaa mitä moninaisimmista ihmisistä ja kohtaloista. Vanhempien ja isovanhempien rinnalle nousevat muut omaset ja sukulaiset, etenä Lauri-veli, joka merkillisellä tavalla joutuu elämässään kohtalon yhteyteen kuoleman kanssa ja säveltäjänen Yrjö Kankara. Henkilokuvista erikoislaatuisimpia on lähes satavuotias Janakkalan rovasti Adolf Krank, jonka pappilassa vietetyt kevät kuuluvat Ville Revon ratkaiseviin kokemuksiin.

Entä punainen kirstu. Sitä säilyteltiin Leima-tädin vintillä ja se oli todellinen aarreaitta. Täynnä kirjeitä ja muita dokumentteja, sitä lapset innolla penkoivat, jonne tämä kirja perusju juo ja joka vie lukijan pitkälle myös kansalliseen historiaamme.