Virva Liski : Vankileirin selviytyjät

Takakansi

"KUOLEMAN JA KAUHUJEN SAARTAMA SAARI ON KUIN SATUJEN MAA."

Sisällissota loppui, ja kesällä 1918 noin tuhat naista tuotiin vankileirille Santahaminan saareen Helsingin edustalle. Moni joutui ottamaan lapsensa mukaan leirille, ja osa jopa synnytti vankeusaikana. Punakaartiehin kuuluneiden naisvankien elämä oli jatkuvaa nälkää, sairastelua ja pelkoa tulevaisuudesta, mutta selviäminen edellytti myös ystävyyssuhteita, huumoria ja kekseliäisyyttä. Naisvangit järjestivät pakomatkoja, uhmasivat leirin henkilökuntaa ja tekivät pilaa niin itsestään kuin vartijoistakin.

Vankileirin selviytyjät on kiehtova tutkimusmatka Santahaminan leirin arkeen. Naisvankien, vartijoiden ja saarella olleiden saksalaisten miehittäjäjoukkojen välille syntyi kudos, joka rakentui paitsi oman edun tavoittelun ja kaunan myös empatian ja yhteistyön varaan.

Esittely

Santahaminan saarella Helsingin edustalla säilytettiin tuhatta naisvankia kesällä 1918. Liski tarkastelee vankileirin arkea ja naisten selviytymisstrategioita ihmisille tyypillisten psykologisten ominaisuuksien, kuten empatian, yhteistyökyvyn ja omaneduntavoittelun kautta. Toisten naisvankien, vartijoiden ja saarella majailleiden saksalaisten miehittäjäjoukkojen kanssa muodostetut suhteet auttoivat naiset kesän 1918 pahimman kuolleisuusjakson ylitse.

Elämä Santahaminan vankileirillä oli muutakin kuin kärsimystä ja kuolemaa: se piti sisällään myös ystävyyttä, huumoria ja elintärkeää kekseliäisyyttä. Naiset lypsivät
öisin salaa lehmien maitoa, pihistivät lehmän verta pulloihin ja varastivat ruokaa. Osalla heistä oli pienet lapset mukanaan ja leirillä syntyi kesän aikana viisi vauvaa.
Naisvangit järjestivät pakomatkoja, uhmailivat leirin henkilökuntaa ja tekivät pilaa niin itsestään kuin vangitsijoistaankin. Leirikokemus jätti kuitenkin myös jälkensä naisiin.