Volker Kutscher : Babylon Berlin
Sykkivä Berliini vuonna 1929. Eletään uudenlaisen vapauden aikakautta, jossa moraalisäännöillä on vain vähän sijaa. Politiikassa kuohuu, kaduilla rettelöivät kommunistit ja natsit. Kaupunkia halkovasta Spreejoesta ongitaan kidutettu ruumis ja omapäinen komisario Gereon Rath ryhtyy avustamaan murharyhmää tutkimuksissa sotkeutuen samalla alamaailman kiemuroihin pahemmin kuin luulikaan.
Volker Kutscherin Babylon Berlin aloittaa nuoresta komisario Gereon Rathista kertovan dekkarisarjan. Romaani on myös taitavasti kirjoitettu ajankuva, joka herättää henkiin menneen maailman metropolin. Kiivaudessaan ja värikkyydessään se vaikuttaa hämmästyttävän modernilta. Sarjan kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja Babylon Berlin. Suomessa sarjaa alkoi esittää Yle marraskuussa 2018. Parhaillaan tekeillä on kolmas tuotantokausi, joka pohjautuu kirjasarjan toisen osan Mykkä kuolema tarinaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Volker Kutscher |
Muut tekijät | Heli Naski |
Teoksen nimi | Babylon Berlin |
Alkuteos | Der nasse Fisch |
Avainsanat | salakuljetus, murha, kaupungit, rikolliset, poliisit, ajankuvaus, löydöt |