Willi Frischauer : Onassis
Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ONAS-5738B7

Willi Frischauerin teos avaa näkymän Aristoteles Onassiksen värikkääseen ja dramaattiseen elämään, jossa rohkeus ja onni ovat kulkeneet käsi kädessä. Kirja piirtää syväluotauksen kiistellyn laivanvarustajan moniulotteiseen persoonaan ja liikemaailman huipulle.
Siitä lähtien kun Aristoteles Sokrates Onassis nuorukaisena pakeni Smyrnan verilöyIystä Argentiinaan tekemään ensimmäistä miljoonaansa, hänen elämänsä on ollut värikästä, jännittävää, dramaattista. Se on ollut uhkarohkeaa uskaltamista, joka on tyrmännyt vastapelajat — mutta olisi yhtä hyvin voinut tehdä kreikkalaisesta monimiljonääristä tyhjätaskun. Onassisella on ollut satumainen onni, jota hän on osannut käyttää hyväkseen oikealla hetkellä. Willi Frischauer kertoo kuinka monitahoisesta persoonallisuudesta on kysymys. Hän piirtää kokonaiskuvan kiistellystä liikennerosta, pelottavan häikäilemättömästä laivanvarustajasta, särmikäästä, omalaatuisen viehättävästä ihmisestä. Elämäntarina avaa arvaamattomia näkymiä liikemaailman korkeimmalle huipulle, sinne missä tehdään miljoonien dollareiden päätökset, missä jättiläistankkilaivat vaihtavat omistajaa, idän öljyn kohtalo ratkeaa. Oman lukunsa muodostavat Onassiksen ystävät, loistelias kokoelma kuninkaallisia, valtiomiehiä, kaunottaria, taiteilijoita, koko suihkukoneosieteetti, jet set. Onassis viihtyy heidän seurassaan aikansa, vetäytyy sitten loistolavilleen, josta hänellä on radiopuhelinyhteys viiteen maanosaan — ja nostaa ankkurin. Kuin nykyajan Sindbad.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Willi Frischauer |
| Muut tekijät | Antti Nuuttila |
| Teoksen nimi | Onassis |
| SKU | P-ONAS-5738B7 |
| Avainsanat | merenkulku, laivanvarustajat, kreikka, Kennedy, Jacqueline, Onassis, Aristoteles sokrates, Livanos, Athina, Callas, Maria |
