William Heinesen : Musta pata

Kaukana Pohjois-Atlantilla, jokseenkin Skotlannin ja Islannin puolivälissä kohoaa myrskyisestä merestä kallioinen saariryhmä — Färsaaret. Monissa paiko in, varsinkin saarten pohjoisrannikolla kohoavat kalliot melkein kohtisuoraan aina kuudensadankin metrin korkeuteen. Aava meri ympäröi saaria armomäntänattomim ja varsinkin syksy- ja talvikuukausina voivat myrskyt jatkua yhtämittaisina kuukausikaupalla. Silloin ovat useimmat saaret pitkäksi aikaa eristettyinä muusta maailmasta. Saarilla ei kasva antoisaa puuta, vain pienet peltotilkut ja kallioiden ja kivien välissä kasvava ruoho tuovat vihertä tähän jylhään ympäristöön. Mutta asukkaat ovat olleet aljamien viikinkien jälkeläisiä ja ovat kautta aikojen tottuneet vapaaseen ja vaativaan elämään. He saavat niukan toimentulonsa kalastuksesta, lampaiden hoidosta ja laihojen viljelyksestä. Elämä on ankaraa mutta rehellistä ja se on muokannut myös ihmiset. He ovat itsenäisiä, vapautta rakastavia, voimakkaita niin hyvässä kuin myös pahassa...

»MUSTA PATA» kertoo elämästä Färsaarilla toisen maailmansodan aikana, jolloin Länsivallat miehittivät ne. Olosuhteet saarilla muuttuivat täysin. Kovat liikemiehet kiristivät tärkeiden välttämättömyystavaroiden hintoja hyvin korkealle, laivanvarustajat vuolivat kultaa puutevilissä, merimiehet työskentelivät miinojen ja sukellusveneiden keskellä. Kaikki mahdolliset ihmiset ikäänkuin hinattiin tuvat tässä sodan noidankattilassa.

Draamattinen, kohtalosta rikas ja moniulotteinen tapahtumasarja sekä harvinainen voimakas ja mukaansatempaava miljöökuvaus myötätuntisesti vietyvät siihen, että lukija täydellisesti eläytyy tähän sotien aikana myös meille tuttuun melkeinpäympäristöön, jossa ihmiset yrityksistä yrittävät löytää ratkaisun kohtalonsa, kuten 'Musta padan' laivanvarustajat, rahast, toiset, köyhät ja onnettomat, uskonnollisten lahkojen puitteissa. Merimiehet ja kalastajien naiset ja morsiamet yrittävät voittaa toivottomuuden, ikävän ja mereltä kotiin palaavia miehiä, ja juhlivat hämäräpintisissä tanssijaisissa, ja ulkomailla syntynyt toverillinen menestys periytyykin epäonniksi lapsilla. Jokainen päivä on kuin viimeinen.

»Musta pata on mielestäni Heinesenin paras teos. Se ei jää kilpailussaan vähääkään Strindbergistä jälkeen ja se osoittaa terävää arvostelukykyä... Hän kuvaa rehellisesti ja hienosti karua kotimaataan, Färsaaria.» (Lars Hamberg, Uusi Suomi)