William Leith : Pohjaton nälkä : syöpön tunnustuksia

Takakansi

William Leithillä on koko ajan nälkä ja melkein yhtä usein jano. William Leith on lihava. William Leith on onneton. Apu on onneksi lähellä: hampurilaisravintoloita, snagarikojua, bagelspuoteja ja kioskeja, joiden antimilla verensokeriin saa nopeasti miellyttävän piikin. On myös alkoholia, ihmissuhteita, seksiä ja huumeita, joilla oloaan saa hyväksi. Ja sitten huonoksi. Ja sitten tarvitsee taas jotakin, että olo kohenisi.

Yhä yleistyvät paino-ongelmat ja loputtomien dieettien kierre konkretisoivat nälkämme, mutta yhtä aiheita ja yhtä tyytymätymättömiä olemme mielikuvissamme, ihmissuhteissamme sekä odotuksissa, joita kohdistamme itseemme ja elämäämme.

Leithin teos on hyytävällä tavalla hauska ja oivalluksia sytyttävä safari länsimaisen ihmisen loputtomaan haluun saada – jotakin ja nopeasti.

Esittely

"Minulle tapahtuu näin: minä lihon. Ja lihon ja lihon muutamien vuosien aikana, kunnes olen lihavampi kuin olen koskaan ollut. Sitten laihdun jälleen. Mutta kun laihdun, en koskaan ole yhtä laiha kuin olin aiemmin. Ja kun lihon, olen aina lihavampi kuin olin aiemmin. Juuri nyt, kun olen 107-kiloinen, olen lähellä liikalihavuutta. Ja arviolta kuukauden kuluttua olen liikalihava.

Kenties koittaa hetki, kenties melko pian, jolloin on jo liian myöhäistä. Kenties ylitettyäni rajan lihavasta liikalihavaksi jäänkin jumiin, enkä enää kykene taistelemaan itseäni laihaksi. Olen elinkautisvanki. Voisiko niin käydä? Niin kävi Orson Wellesille, Sidney Greenstreetille, Roscoe "Fatty" Arbucklelle. Isoille surullisille miehille,
jotka toivat julki tuskaansa hitaasti, vaieten, kilo kilolta."

William Leithin Nälkävuodet on yhtä käänteentekevä kuvaus lihavuuden syistä ja seurauksista kuin No logo omassa aihepiirissään.