Yhteisessä sateessa : kuusi unkarilaista runoilijaa

Takakansi

Runoilijalla on Unkarissa perinteisesti ollut kansallinen tehtävä, aina 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun loppuun saakka. Runoilija on tehnyt selkoa kansakunnan huolenaiheista ja samalla pyrkinyt myös korjaamaan asioita.

Lyrikan asema on Unkarissa edelleen vahva. Se on kielen kasvukärki. Mutta runoilija ei pyri enää esiintymään profeettana. Tämän antologian runoilijat edustavat uutta tilannetta. Siitä antavat vahvan näytön Ágnes Gergely (s. 1933), Gizella Hervay (1934–1982), Aladár Lászlóffy (s. 1937), György Petri (1943–2000), Katalin Mezey (s. 1943) ja Imre Oravecz (s. 1943). Runot tuovat esille itäisen Keski-Euroopan historiallisen ja kulttuurisen taustan, mutta samalla ne valottavat jokapäiväisen elämän yksityiskohtia, ihmeitä ja tragedioita. Mukana ovat yksilön kiehtot tunnot, erotkin, jotka voittavat politiikan, unkarilaistuttuja tyypilliset vastakohtaisuudet: maaseudun ja urbaanin elämän ristiriidat.

Hannu Launonen on aikaisemmin suomentanut unkarista muun muassa Attila Józsefin ja Miklós Radnótinín runoutta sekä useita prosaatekoksia. Yhdessä Béla Jávorszkyin kanssa hän on suomentanut jo tuttanten unkarilaisen lyriikan valikoimia vuodesta 1978 lähtien, mm. László Nagy'n, Sándor Csoórin, Sándor Weöresin, Lajos Kassákin ja Sándor Kányádin tuotantoa.

Esittely

Unkarilaiset runoilijat monine ominaispiirteineen antavat vahvan näytön taidoistaan hienossa valikoimassa.