Yrjö Kokko : Hyvän tahdon saaret

Hyvän tahdon saaret
Kun Yrjö Kokko, Lapin armoitettu kuvaaja, kerran päätti matkustaa etelään hänkin, olivat määränpäänä suorastaan Kanarian unelmansaaret. Siellä hän sai kuin saikin valokuvatuiksi Blanquitansa, kanarialinnun, kuten oli toivonut, vaikka sittemmin selvisikin, että saaret olivat saaneet nimensä koirista, eivät linnuista.
Kanarian saarilla viettämänsä puolen vuoden aikana kirjailija näki ja oppi paljon muutakin, kotiutui ympäristöönsä ja tutustui ihmisiin. Mr. ja Mrs. Nobody, joiden luona Yrjö Kokko tyttärineen asui, espanjalainen aatelismies don Toribio, kamelijoukkueen upseeri Don Carlos, automaattikuljettaja Pepe, merirosvouksen kapteeni David, ruotsalainen lääkäri Åke sekä suomalainen Runoilijatar olivat vain osa niistä mielenkiintoisista henkilöjoukoista, joiden kautta tekijä on tutustui kanssakäymiseen. Usein ystäviensä opastuksella hän uskaltautui jännittäville merirosvopurjehduksille, teki rasittavia ratsastusmatkoja muulin selässä, kävi nunnaluostarissa sekä näki vihdoin pesunkestävät toreadorit ja kirjoitti teokseensa suomalaisen kirjallisuuden havainnollisimman härkätaistelukuvauksen.
Kirjoittajan terävä huomiokyky tekee kirjasta erittäin antoisan myös niiltä osin, joissa syvennytään saarten alkuperäisen guanchi-kansan vaiheisiin, ja oman lukunsa muodostavat tietysti turistit, joiden elämää kuvatessaan kirjailija usein joutuu käyttämään kirpeitäkin puheenvuoroja. Ja kun Yrjö Kokko lopulta on kotimatkalla – matkavarkuisiin tietenkin kuuluneen kameran saalis mukanaan – saattaa lukija havaita, että takaisin Lappiin matkaavan miehen sydämestä on kieltämättömän suuri osa jäänyt Kanarian saarille, kauniin Blanquitankin luo.