Yrjö Oinonen : Eino Leinon Helkavirsien toisen sarjan ongelma

Eino Leinon »Helkavirsiem» toinen sarja muodostaa runouden tulkitsijoille vaikean ongelman. Tohtori Yrjö Oinosen tarkoituksena on hakea ratkaisua tähän ongelmaan asettamalla p.o. runokokoelma Leinon tuotannon ja hänen sisäisen elämänkulkuunsa muodostamaa taustaa vastaa. »Helkavirsiem» toisen sarjan syntyaikana Leino tunsi olevansa sisäisesti irtoamassa entisyydestään ja joutumassa ikäänkuin johonkin tähtäjattomuuteen. Hän hakeutui silloin spiritualistis-panteistiseen maailmankatsomukseen ja oli lähellä teosofiaa. Tosiolevaisena hän piti henkeä, ja näkyväinen oli vain sen vertauskuvaa. Entiseen elämäänsä hänellä oli jäähyväisasenne, hän taipui muistoihin päin ja katseli entisyyttään kokonaisuutena.
Tältä pohjalta syntyi »Helkavirsiem» toinen sarja. Sen toisena puolena on minäkeskeisyys, toisena pyrkimys rakentaa omasta ministä käsin silta yleiseet ihmiskohtaloon ja maailmanlakiin. Leino käsitti runoilijantehtävänsä siten, että se oli totuuden ja Jumalan etsimistä. Lähtökohtana hän piti omaa elämäsisältystään, josta käsin hän pyrki yleisempiin näkökaloihin. Hänen oma nousunsa ja sortumisensa projisioitui ihmiskunnan elämään, muodosti kuvaksi ihmiskunnan kohoamisesta kulttuuriin, joka kätkee itseensä sortumisen siemenen ja johtaa maailmanlopun kaltaiseen katastrofiin.