Yrjö Soini : Elämänvalhe : nelinäytöksinen kuvitelma tulevaisuudesta

Sivistyskansojen askarruttavien pulmien joukosta on viime aikoina omalla painollaan noussut etualalle kysymys keinolapsesta. Eräänä ratkaisunahan hänen on katsottu joissakin tapauksissa voivan halve­ntää sitä onnellisen elämän himmen­nystä, minkä lapsettomuus joskus saattaa avioliitolle aiheuttaa. Niinpä yksin Amerikassa lasketaan nykyään vuosi­ttain syntyvän yli 30.000 tällaista »koepu­t­kilaista», kuten kalsea arki­sanonta heidät määrittelee, mutta myös meillä Pohjoismaissa tapausten lukumäärä kasvaa kiihtyvällä nopeudella.
Rinnan tämän kehityksen kanssa on kuitenkin osoittautunut, että yhteiskunta on ollut täysin valmistumaton ottamaan keskuuteensa tätä uutta ilmiö­todellisuutta. Mikä on hänen tulevaisuutensa? Ei ole kysymys ottolapsesta eikä aviottomasta, vaan jostakin aivan muut­ta, uuden­laisesta ja määrittelyä odottavasta sosiaalisesta asemasta tulk­kailt­avaksi kärkkyvästä pak­lapsesta, keinolapsesta.
Kysymys on arveluttavassa määrin hämärä ja kipeä, toisaalta inhimillisesti äärimmäisen tärkeä, ja juuri nämä erikoisuudet ovat tehneet siitä levottomia yksilöllisiä piirteitä omaavan yleismaailmallisen aiheen. Kun asian järjestelykysymys maassa ja muissa Pohjoismaissa tuntuu jo olla lainsäädännön kynnyksellä, on itsestään selvää, että kysymys on arkal­uontoisuudestaan huolimatta työnnettävä julkisuudessa pohdittavaksi. Niin tieteellisessä lehdistössä kuin päivän julkisessa sanassa on ollut siitä laajoja kirjoituksia ja kiivaita väittelyitä. Ainoastaan yhdessä kohdin on oltu suurin piirtein yksimielisiä, nimittäin, että »keinol­apsen» on pystyttävä tunteettomana — myöskin äidille — mutta tähänkin on vain muun ratkaisuja vaativista pulmista.

»Elämänvalheen» tekijä on seurannut tätä mielipiteiden vaihtelua ja sen nojalla koettanut hahmotella tulevaisuudenkuvausta, johon tutustuminen ja jonka hartaudella miettimi­nen kenties saattaa olla hyödyksi, kun asian järjestämimen mieliin lukee ajankohtaiseksi, vaikka sen ennen pitkää täytyykin tulla. Hän on käsitellyt aiheen kaunokirjallisesti, miltei romaanina, vain antaen sille näytelmän puitteet, joet toivottavasti tekevät inhimillohman elävöittäetyiksi mahdollisesti voisi tavoittaa nekin, joilla ei ole tilaisuutta lukemalla syventyä tähän yhteiskuntaa odottamatta syvältä kourais­evaan kysymykseen.
Me elämme monessa suhteessa ihmeellistä ja vavahduttavaa aikaa.