Yrjö Tala : Kirkon kipupisteet : siviiliavioliiton ja siviilirekisterin puute Suomessa 1905-1918

10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KIRK-A05398
Katso kaikki vaihtoehdot
Mitä siviilirekisterin ja siviiliavioliiton puute merkitsivät 1900-luvun alussa vastavirtaan kulkeville eli niille, jotka jättivät lapsensa kastamatta eivätkä taipuneet papin vihittäviksi? Poikkeamisella perinteisestä käytännöstä oli seurauksensa. Kastamattomat lapset jäivät järjestyneen yhteiskunna ulkopuolelle ja ei-kirkolliset avioliitot katsottiin laittomiksi tai vähintään epätäydellisiksi. Uudet aatteet muuttivat kansalaisten mielipiteitä nopeammin kuin yhteiskuntaa. Keisarin Suomessa ei myöskään voitu toteuttaa uudistuksia nopeasti, eikä siihen löytynyt aina edes halua.

Teologian tohtori Yrjö Tala on selvittänyt laajan lähdeaineiston pohjalta sekä hallinnon kiemuroita että poikkeavia ihmiskohtaloita kamppailtaessa siviilirekisterin ja siviiliavioliiton puolesta. Erityistä mielenkiintoa herättää toisen sortokauden usein mainittu tapahtumattomuus. Se joutuu tutkimuksessa kokonaan uuteen valoon, sillä silloinkin elettiin täyttä elämää. Myös poliittisen kähminnän taidot osattiin Suomessa yhtä hyvin kuin Venäjällä. Ratkaisut kiistakysymyksiin saatiin suurten historiallisten tapahtumien vanavedessä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäYrjö Tala
Teoksen nimiKirkon kipupisteet : siviiliavioliiton ja siviilirekisterin puute Suomessa 1905-1918
SKUP-KIRK-A05398
Avainsanathistoria, lainsäädäntö, uudistukset, aatehistoria, kristinusko, avioliitto, yhteiskunnallinen muutos, kirkkohistoria, kirkko, lehdistökirjoittelu, julkinen keskustelu, rekisterit, uskonnonvapaus, koulunkäynti, väestökirjat, kirkonkirjat, kristendom, äktenskap, lasten oikeudet, kyrkohistoria, kyrkan, befolkningsböcker, register, kirkkoon kuulumattomat, siviilivihkiminen
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 9-14.30)
Copyright © Finlandia Kirja