Työharjoittelun kautta töihin antikvariaattiin

Työharjoittelun kautta töihin antikvariaattiin
14. toukokuuta 2019

Työharjoittelun kautta töihin antikvariaattiin

Koulun työssäoppimisjaksolle antikvariaattiin

Tarina alkaa, kun opiskelin toisen vuoden loppua kauppiksessa. Enää kolme kuukautta oli jäljellä, joista kaksi viimeistä työssäoppimista. Minulla ei vielä ollut top-paikkaa, joten lähdin järjestyksessä kyselemään sellaista paikallisista yrityksistä. Neljäs vierailupaikkani oli yritys nimeltä Finlandia Kirja (antikvariaatti). Astuessani sisään ensi ajatukseni oli ”vähän niin ja näin” johtuen siitä, etten ollut luonnostani hirveän suuri kirjojen ystävä - en siis ollut kirjoja kovin paljoa lukenut varsinkaan vapaa-ajallani. Löydettyäni oikean ihmisen, kysyin top-paikkaa kyseiselle ajanjaksolle, ja vastaus olikin tällä kertaa myönteinen. Nyt oli harjoittelupaikka saatu, ja olihan se helpottava tunne siitäkin huolimatta, että paikka ei ollut se mieluisin vaihtoehto.

Kuukausi meni ja työt alkoivat. Ekana päivänä pääsin aluksi keräilyhommiin, missä edellisen päivän tilaukset kerättiin/etsittiin hyllyjen labyrintista. Aluksi se oli vaikeaa ja sekavaa. Sitten siirryttiin postitusvaiheeseen eli tilausten pakkaamiseen niin huolella ja tiiviisti, ettei niiden kunto kärsisi kuljetuksessa yhtään. Edellä mainitut työt tehtiin jokaisena työpäivänä, ja vaikka niihin kului päivästä vähintään puolet – useasti enemmänkin – niin jäi aikaa silti paljon muullekin. Tästä esimerkkinä tallennettujen ja kuntoluokiteltujen kirjojen nostelua alakertaan, missä on niille enemmän hyllytilaa, sekä tallentamattomien eli "uusien" kirjojen nostelua yläkertaan, missä on toimisto kirjojen tallentamista varten. Perus työhtehtäviini kuului myös varaston järjestelyä kuten pahvilaattikojen taittelua yms. Jakson loppupuolella alettiin rakentamaan korkeita ja leveitä kirjahyllyjä varaston laajennuksesta johtuen. Se oli mukavaa puuhaa edellyttäen, että puukäsityöt on mieluisia, ja varmaan harvemmin antikvariaateissa pääsee tekemään sellaista. Pääsin myös tekemään uutiskirjettä ja suunnittelemaan erilaisia arvontoja. Suurimpana markkinointiin liittyvänä tehtävänäni oli kuitenkin Google-mainoksen suunnittelu ja optimointi alusta loppuun.

Nyt oli kulunut useampi viikko aloituksesta, ja mielipiteeni oli muuttunut paljon positiivisemmaksi Finlandia Kirjasta, ja aloin myös arvostamaan kirjoja enemmän ihan kirjoina ja myöskin bisneksen näkökulmasta hyvinä tuotteina. Aika kului hyvää vauhtia, ja tarkkuuteni/nopeuteni lisääntyi työtehtävissä. Työilmapiiri oli erittäin hyvä, mikä ei taida olla itsestäänselvyys yleisesti ottaen työpaikoilla – mitä nyt olen itse kerennyt näkemään ja kuulemaan asioita.

Alettiin olemaan top-jakson loppumetreillä, ja fiilis oli kaiken kaikkiaan hyvä. Ei kuitenkaan sen takia, että työt olivat lopuillaan, vaan koska ne olivat jatkumaisillaan. Sain siis kesätyöpaikan toukokuusta heinäkuuhun. Sen pituinen se :)

Related posts
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja